Sinä olet minun siskoni (ystäväni) - en toivo että erkanemme koskaan!

Tänään kun tulin kotiin, minua odotti postikortti. Siinä kaksi notkeaa 1920-luvun tanssijadaamia venyttelevät pitkiä sääriään.  Kortissa lukee kannessa "Paikat hajoavat mutta ystävyys kestää". Niin totta!

Kortti on ystävältäni Johannalta. Se oli ihana yllätys ja muistutus, että siellä se minun leijonasiskoni on. Kaukana, mutta aina lähellä. Emme ole nähneet kesän jälkeen, mutta tiedän aina, että Johanna on siellä ja minä olen täällä - ja juttu jatkuu aina siitä, mihin se viimeksi jäi. Toivottavasti pian päästäänkin taas lärpättämään kaikki kuulumiset hyvän punaviinin äärellä. Vaikka meillä on ikää jo kolkyt ja rapiat, niin aina tavatessamme yhdessä muistellaan kakstusarin alun parhaat biisit ja välillä jopa villiinnytään käymään yössä, jossa tietysti erehdymme luulemaan itseämme hädin tuskin parikymppisiksi ja homma lähtee lapasista, ja sitten ollaankin kalpeena hiljaa monta päivää :) :) Ja aina on ihan pirun hauskaa! Onni on ystävä, jonka edessä voi itkeä ja nauraa ja vaikka oksentaa aikuisena naisena bussipysäkille :D

Ja onneksi on niin, että vaikka olemme fyysisesti kaukana, niin maailma on hirvittävän pieni. Välillä mietin sitä, että miten pärjään, jos muutan rakkaan kanssa jossain vaiheessa maailman toiselle puolelle, kauas kotoa? Miten pärjään ilman tyttöjen viikonloppuja, reissuja, iltoja, ilman teitä? Mutta emme me unohtaisi toisiamme. Monet ystävät asuvat nytkin pitkin poikin maailmaa: Ulla on tällä hetkellä Australiassa, mutta Helsingissäkin saattaa mennä iäisyys ennen kuin näemme. Heini lähti Indonesiaan juuri, enkä yhtään tiedä, milloin näemme seuraavan kerran. Mutta ken kerran Lauran syrämeen pääsee, se siellä pysyy! Kilometreistä ja mantereista viis veisaan mä. Ystävät. Vaikka saatan joskus olla kaukana, niin olette mulle hirveän tärkeitä ja olette tehneet elämästä elämisen arvoista. Teistä olen kiitollinen.

Ja koska ystävät tykkäävät videoterkuistani, niin lähetänpä nyt kaikille pienet maanantaiterveiset!